
9.4.2021
Reumasairaudet kuuluvat usein siihen ryhmään sairauksia, joiden syitä ei varmuudella tiedetä. Niitä tutkitaan koko ajan, ja jotain sairastumisprosesseista onkin jo saatu selvitettyä.
Monet reumasairaudet kuuluvat autoimmuunitauteihin, jollaisia ovat myös mm. astma, tyypin 1 diabetes, tulehdukselliset suolistosairaudet sekä sidekudossairaudet. Niissä elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää kehon omia kudoksia vastaan ja aiheuttaa tulehduksen. Osalla ihmisistä on perinnöllinen alttius sairastua autoimmuunisairauksiin, reumaankin. Kaikki, joilla se on, eivät kuitenkaan sairastu.
Bakteeri- ja virusinfektioiden arvellaan olevan tärkeässä osassa monien reumasairauksien syntymisessä. Infektiot ovat tutkijoiden mukaan taudin laukaiseva tekijä mm. reaktiivisessa niveltulehduksessa ja niillä arvellaan olevan osuutta myös muiden spondylartriittien kuten esimerkiksi selkärankareuman puhkeamisessa.
Ravinto- ja ympäristötekijöillä ei ole osoitettu olevan kovin merkittävää vaikutusta sairauden syntyyn. Moni tulehduksellista reumatautia sairastava on kertonut kuitenkin hyötyvänsä mm. siitä, että on jättänyt punaisen lihan syömisen ja alkanut käyttää tuotteita, jotka tukevat suoliston hyvinvointia.
Tupakoinnin on todettu lisäävän alttiutta sairastua ainakin nivelreumaan. Sen on todettu myös pahentavan selkärankareuman oireita. Joskus laukaisevien tekijöiden joukkoon liitetään myös elämäntilanteeseen liittyvä stressi.
Hormonaalisilla tekijöilläkin on asiantuntijoiden mukaan mahdollisesti osuutta sairastumiseen. Raskaus voi vaikuttaa oireiden voimakkuuteen ja raskauksien jälkeinen aika on joskus sairastumisen riskiaikaa. Myös vaihdevuodet voivat joskus vaikuttaa sairauden puhkeamiseen ja taudin kulkuun.
Kaikkia reumasairauksien laukaisevia tekijöitä ei siis vielä tunneta, mutta lisää tietoa sairauksien syntymekanismeista löytyy koko ajan.
Tarkempaa tietoa eri sairauksien taustoista löytyy mm. seuraavilta sivustoilta, joita tässäkin on käytetty lähteinä.
www.reumaliitto.fi/fi/reuma-aapinen
www.terveyskyla.fi/reumatalo
www.terveyskirjasto.fi